Mun vanha sänkyni tullaan hakemaan tänään pois. Suunnilleen puolentunnin päästä. Siihen asti ootan ahistuneena. En vaan tykkää. Lupaa todella hyvää huomiselle. Onneks sitä haastattelua ennen on luennot, tai enemmänkin harjotuksia, mut kivoja joka tapauksessa. Ni sit kyllä selviää.

Polttelen vaihteeksi suitsukkeita taas. Se on jotenkin rentouttavaa. Sitten mun asuntoni haisee ihan hipiltä, niin kun äiti sanoo. Tai sitten kun se itse tuoksu on kadonnut, mutta vähän jäänyt kiinni vielä verhoihin ja sohvaan ja mattoihin. Hipin hajua lisää kai sekin, että yleensä pesen vaatteeni pesupähkinöillä ja itsenikin usein hippiaineksilla. Tykkään asuntoni hajusta. Ja suitsukkeista.

Yippee, sänkyni haettiin, enkä edes kuollut! Njäh, en mä oikeasti näin paljon asioista ahdistele, tai yleensä. Hassua vaan on se, että jos ajatuksen kirjottaa ylös, se näyttää miljoonasti pahemmalta kuin pelkkänä ajatuksena. Tai ainakin tässä tapauksessa ja minulla.

Åke Lindman on kuollut.