Huomenna on kuitenkin kohtuu aikainen herätys. Ei sen takia, että menisin luennolle aamulla, ehei. Luennon jätän väliin ja viihdytän itseäni sen sijaan aamupäivän joogalla. Hah! Niin monella on nyt talviloma, että mielestäni minäkin voin lomailla ainakin yhden maanantain. Tosin oli tarkoitus käydä kirjastossa sen luennon jälkeen, mutta jooga vie voiton nyt kuitenkin. Ehtii sitä myöhemminkin kirjoja katselemaan. Äh, kun pitäisi sitten vaan yksi luento pitää. Entä jos en osaa? Entä jos en oo tarpeeks fiksu? Stressaan siitä kuitenkin vähän myöhemmin, ehkä tiistaina sinne kirjastoon lähden. Saa nähdä. Voisin vaihtaa nimeni Aija Aikaansaamattomaksi.

Njoh, aika oisi kohta jo nukkua, väsyttää sopivasti. Aamulla sitten suihkun kautta joogan. Joogan jälkeen saakin miettiä mitä tekee ennen kiipeilyä... Pitäisikö käydä siellä kirjastossa? Vai tehdä jotain hyödyllistä kotona? Kenties sittenkin levätä? Käydä siellä kaverin kämpässä katsomassa joko sen levy on tullut? Ei, se varmaan tulee aikaisintaan huomenna. Lukea Amnestyn sivuja, että voi olla mahdollisimman vakuuttava haastattelussa? Vai tahdonko sittenkin olla mahdollisimman epävakuuttava... Jos sattuu sellainen sosiaalinen päivä, niin pärjään ihan varmasti siellä, jos epäsosiaalinen, no, pärjään varmaan sittenkin, mutta pakenen sen jälkeen kotiin kökkimään. Tai haahuilen kaupungilla ihmisten seassa, kun ei kuitenkaan tarvitse kenenkään kanssa sosialisoida. Mutta onko loppujen lopuksi väliä miten se menee? Tai siis, että jos menee hyvin... Ihan kuin onnistuisin kesällä olemaan viikkoja sosiaalinen? Ei ole tainnut ennenkään onnistua. Tai onnistuuhan se, mutta tuntuu jotenkin inhalta. Hah, vähän on muuten hassua, että myönnän edes olemattomille lukijoilleni, että mulla on epäsosiaalisuuspäiviä. Varmana on monia kavereita, jotka eivät uskoisi. Tai ehkä ne uskoo... En minä oikeasti tiedä mitä ne ajattelee. Sillon vaan kun olen sosiaalinen, niin sitten olen. Sen ne ainakin näkevät. Niitä ei-sosialisoitumia voi olla astetta vaikeampi havaita. Varsinkin kun viimeaikoina olen kätkenyt epäsosiaalisoitumisen ovelasta sosialisoitumiseen vain yhden ihmisen kanssa. Miten voikin jonkun kanssa olla niin helppoa olla?

Oon kyllä viimeaikoina myös oivaltanu, tai taas vaihteeks oivaltanu, että en varmaan oo sillä tavalla mitenkään hirveen lähestyttävä ihminen aina. Enkä taatusti ole sellanen, jonka perään katottas (paitti ehkä mielessä, että mikä hiippari toi oikeen on? mut hiipparoituvuutenikin pysyy sen verran usein piilossa, että ehkei muut sitä niin näe). Kaikkein vähiten sellanen, josta katottas, että voo, tossa ois mulle nainen. Mut sillai se ei ees haittaa... Että ainoostaan ois kiva voida sanoa, että "eiku, emmä voi, emmä susta niin sillai". Mun salainen hirveyteni alkaa paljastua! Ei, oikeesti vaan pieni annos huomiota silloin tällöin on ihan kivaa. Mut koska liika on yleensä liika, ni siks tollai, siks saa ne pysyä kaukana musta. Nii, ja sellaset jokka vaan tulee iskemään, ni ei ne jotenkin... hmmm... vaan yleensä iske. Mut emmä onneks muita ees tartte, kun yhen lämpimän kainalon. Niille muille haiseville kainaloille voin vaan sanoa, että "sori, mulla on yks turvallinen ja läheinen, et sä voi olla mulle niin läheinen, et vaan voi kun tuut tollai tunkemaan".

Mun ehkä pitäs lopettaa tää iltasin kirjottelu. Ajatukset karkailee vähän liian vikkelään. Hoo, ei niitä vaan voi pysäyttää. Vois joskus sit paljastaa jollekin kavereille tän, ne vois vähän miettiä. Mut kyllä tunnistais aika helposti, asioista ja kirjotustavasta, blaah, oon niin onomatopoettinen kun kirjotan, en tietty jos kirjotan jotain virallista, mut tälläseen.

Mun olin myös ihan pakko googlettaa onomatopoeettinen. Pululla on onomatopoeettinen nimi; pulu pulputtaa. Riekko taasen riekkuu. Riekkuminen tarkoittaa varmasti tuossa yhteydessä ääntelyä, ei riekkumista, riehumisen kaltaista toimintaa. En oikeasti tiedä, tai ainakaan muista, millaista ääntä riekot pitävät.