Kun tänä vuonna muistin liittyä seuraan jäseneksi, on Kiipeily-lehti alkanut putoilla sisään postiluukustani. Ensimmäinen numero siis tänään. Jotenkin kohtalon ivaa, että teema on pitkälti turvallisuus (pääkirjoitus, juttu laskeutumisesta ja seinäkiipeilyn vaarallisuudesta), kun pari viikkoa sitten yksi suomalaiskiipeilijä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti pudottuaan 150 metrin matkan jääkiipeilyreissulla Norjassa. Sloupin foorumilta voi lukea tarkemmin ja itse asiassa itsekin luin vasta nyt tuon raportin onnettomuudseta. Pahaa tekee, kirjaimellisesti. Ei toivoisi tuollaiste kenellekään.

Otti myös koville lähteä melkein heti alkuperäisen uutisen jälkeen itse jäälle kiipeilemään. Toisaalta tiesi, että riskit eivät olleet yhtä suuret kuin Norjassa kiipeilleillä (suurimpana syynä varmasti reissun kurssimuotoisuus, kaikki käytiin läpi huolella ja tarkastettiin. Reitit olivat myös lyhyempiä ja kaikki kiivettiin yläköydellä). Toisaalta riskit tiedosti väkisin viimeistään paikan päällä. Kolmekymmenen metrin korkeudeltakaan ei mielellään putoaisi, tai aiheuttaisi kenekään muun putoamista. Kiipeilyn suurin vaara on inhimillisissä virheissä, ihmisessä. Itse voi vaarantaa sekä oman henkensä, että muiden. Ja muut voivat vaarantaa sinun henkesi.

Inhimillisten virheiden mahdollisuutta voi kuitenkin vähentää, helpostikin. Itse pidän köysikiipeilyssä tärkeinpänä ristiin tsekkausta (cross checking) eli sitä kun tarkastetaan varmistettavan, tai varmistajan solmut, sulkurenkaat ja varmistusvälineet (aluksi tietysti myös valjaat). Olen kyllä tyytyväinen, että melko hyvin tuon tavan olen pitänyt alusta asti. Kiitos niille, jotka sen alkeiskurssilla opettivat. Muutaman kerran olen meinannut lähteä seinälle sulkurengas auki. Kaveri sen sitten on klikauttanut ja huomannut. Tuttujen kavereitten kanssa se onnistuu hyvin, mutta jos toinen on vieraampi eikä ristiin tsekkaa välineitä, tuntuu ahdistavalta (ja siltä että ahdistelee) käydä hänen välineitään ronkkimassa. Toinen hyväksi havaittu tapa on huikata "kiipeän" ennen seinälle lähtöä, johon varmistaja vastaa "varmistan". Tuostakin olen ihan havainnut olevan hyötyä, niin varmistajana kuin kiipeilijänäkin.

En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään parempana kuin muut tuon huolellisuuden suhteen. Ehkäpä suurin hyöty on siinä, että tiedän itseni olevan helposti huolimaton ja siksi keskityn enemmän asioiden turvallisuuden tarkastamiseen. Osaltaan toki vaikuttaa sekin, että pelkään kuollakseni korkeita paikkoja, tai en ehkä korkeita paikkoja, vaan niiltä putoamista. (Jääputouksen yläpuolella roikuin alkuvaiheessa kokoajan jossain puun näreessä kiinni, koska koko ajan tuntui, että voin unohtaa keskittyä ja vahingossa kurkkia liian pitkälle ja pudota. Vaikka puut eivät putoamista estäneetkään, niistä kiinni pitäminen auttoi keskittymiseen. Oikosulku on ehkä se mitä eniten pelkään; ettei yhtäkkiä muistakaan mitä on tekemässä ja tekee jotain tyhmää.) Mielummin olen liian huolellinen kuin liian vähän huolellinen. Liika huolellisuus voi viedä aikaa, huolimattomuus voi viedä hengen.

Paasausviesti, toivottavasti joku kiipeilijä joskus lukee, etsii ehkä käteensä Kiipeilylehden (1/2009) ja lukee aiheesta vielä lisää (ja asiantuntijoiden kirjoittamana.) Tai yleensäkin, saa sitä kiinnittää huomiota turvallisuuteen muissakin tilanteissa.