Mun tärkein ihminen lähti tänään puolekstoista kuukaudeks töihin muualle, enkä tuu näkemään sitä koko aikana, tuskin paljoa pystyy puhumaan puhelimessakaan. Ihan liian pitkä aika. Tykkään siitä kaikista eniten ja rakastan ja sekin tykkää musta ja on vähän mahdollista että rakastaiskin... Toivon ainakin, mutta pelkään ettei... Joka tapauksessa, se on mun suurin tuki ja turva täällä ja yleensäkin. En mä halua olla siitä erossa näin pitkään. Vielä kun on kaikkia inhottavia opiskelujuttuja hoidettavana... Oisin tarttenu tukea...

Jossain vaiheessa pitäs valua yliopistolle, niitä opiskelujuttuja hoitamaan ja opiskelemaankin. Kurssi vaan on sellanen, etten oikeasti jaksais. Turha.

Sen lisäks ois kauheen paljon tavaraa, jokka pitäs tunkea reppuun ja kantaa täältä kotiin. Opiston kautta tietenkin... Varsinkin on vähän turhauttavaa kantaa käsipainoa repussaan. Mutta haluan sen kotiin ja haluan lisää lihaksia. Joo, paljon lisää lihaksia, jotka ei ihan taida tolla käsipainola kyllä tulla...

Mulle tulee varmana surulliset kuus viikkoa. Sillon kun toinen on lähellä, voin tietää, että se välittää, mutta jos se on kaukana, niin mistä sen voi muka tietää?

Voisin myöhemmin vinkua lisää, pitää lähteä sinne yliopistolle. Äihj, en yhtään tahtoisi.