Hoksasin, että millään muulla ei ole väliä, että vaikka musta ei ikinä tulis mitään, ni kuhan pääsen kiipeilemään välillä ni sitten pärjään. En ymmärrä, miten jostain voi tulla niin hyvä fiilis. Eikä edes niin haittaa, etten ole hyvä, koska kuitenkin kehityn koko ajan. Ja kuolaan niin kiipeilyvideoita, joissa kiivetään ulkona. Välillä tuntuu, ettei riitä motivaatio mihinkään, mutta kyllä sen aina kiipeilyssä löytää, ainakin sitä varten. Ja saa ajatukset irrotettua muusta maailmasta. Kun astuu sisälle saliin, ja siellä on kaikki tutut ihmiset, niin silloin on vaan jossain muualla. Rakastan.