Haluan kiipeillä, kiipeillä ja joogata. Välillä onnistun pääsemään tilaan, että haluan opiskella, mutta viime aikoina olen taas pitänyt vain kiipeilystä ja joogasta. Liikunta on paljon addiktoivampaa kuin opiskelu. Tahtoisin olla hyvä kiipeilijä. Inhottaa kun vartaloni ei ole tarpeeksi vahva eikä mieleni tarpeeksi rohkea. Kun kuitenkin haluaisin olla hyvä ja harjoitella ja yrittää paljon. Tahtoisin enemmänkin treenata, mutta ei oikein ole aikaa, eikä varsinkaan jaksamista. Ei kroppa veny (vielä) enempään. Nyt meinaa kiukutella toinen käsi, lähinnä tosta kämmenen alueelta. Yksi syy varmana on liian löysä nivel peukalossa, pitää ehkä alkaa teippailla sitä kiivetessä. Pincheissä sitä ei voi käyttää, siis peukaloa, samalla tavalla kuin toisen käden, koska sitten alkaa särkeä lihasta. Alan vaan epäillä, että jos kikkailen sen kanssa muuten, niin se tulee sitten muualta kipeäksi. Vasta viimeaikoina olen tullut tarpeeksi hyväksi edes siihen että harjoittelen pinchejä. Että ehkä joskus selviän niistä kunnialla. Slouppereissakin pysyn jo helpoimmissa kiinni, ja siderit on kaikista ihanimpia. Muistin juuri, että yhdessä reitissä on sellainen kohta, että se vähän kirpaisee tuohon toiseen käteen, pitääkin varoa, että ei sen kanssa kättä liikaa kipeytä. Tosin se ei kyllä tuohon kohtaan tainnut niinkään tuntua...

Pitäisi päästä kiipeilemään enemmän negatiivisilla seinillä, tai siis epätoivoisesti räpiköimään niillä. Ne on mun heikkokohtani. En vaan osaa enkä jaksa, enkä osaa edes yrittää. Mulla on niin heikot käsivarret ja muutenkin olen liian heikko niihin. Mutta jos oikein treenaan, niin ehkä vielä joskus. Tahtoisin tilata netistä jotain sormi- ja käsivarsilihasten treenauslaitteita, ja sitten voisi ostaa jotkut kevyet käsipainot. Tietty pitää myös syödä kunnolla ja terveellisesti, koska sitten jaksaa enemmän kiivetä. Pitää tsempata kevät niin kesällä pääsee ulos ja jaksaa.

Mulle käy joka kerta, tai ainakin melkein joka kerta, niin, että ensin kirjoittelen tänne jotain, sitten unohdan koko jutun, ja kun muistan taas, mietin, että postitanko kirjoituksen vai jatkanko vielä. Edellinen ajatus on kuitenkin katkennut jo, ja uutta voi olla hankala keksiä. Silti voi tuntua tyhmältä vain jättää kirjoitus sellaisekseen, kun se tuntuu keskeneräiseltä, sitä kerta aikoi jatkaa pitemmälti.

Paljastin tänään itsestäni suuren salaisuuden, kun odotettiin bussia kotiin kiipeilystä. Siinä oli jonkun korkokengän jälkiä, niitä koron painaumia. Kerroin sitten, että minusta korkokengän jäljet ovat rumia, vaikka yleensä tykkäänkin hirveästi kengänjäljistä... Yritin kyllä vähän paikkailla ja sanoa, että ne siis on ihan kivoja, ja on kiva kävellä vaikka lumessa niin, että siihen jää kengänjälkiä. Mutta voin oikeasti tulla ulos kengänjälkikaapista, pidän kengänjäljistä! Paitsi korkokenkien.

Mun mieleni halajaa myös Ahvenanmaalle boulderoimaan keväällä, mutta en vielä tiedä kehtaanko lähteä mukaan.