Majailen taas vaihteeksi muualla kuin kotona. Tärkeä ihminen lähtee huomenna pois pitkäksi aikaa, siksi olen täällä, enkä kotona. Tekisi mieli kuntoilla, mutta toisaalta en jaksa. Enkä oikein keksi mitä tähän hätään voisi tehdä. Njäh.

Huomenna voisin kiipeillä tai lauantaina joogata. Ärsyttää kun tuntuu, ettei kunto kasva, vaikka tekisi mitä. En tahdo kesäksi kesäkuntoon, mutta kiipeilykuntoon tahtoisin.

Viime viikonloppu kului korvessa ja jäällä. Jääkiipeily on kyllä hienoa, mutta pelottavaa ja raskasta. Raskasta on myös se kulkeminen, joka siihen sisältyy. En kyllä muista, koska olisi niin paljoa pelottanut kuin tuolla, mutta en kyllä muista sitäkään, koska olisi niin hyvä fiilis jäänyt viikonlopusta kuin nyt jäi. Ekana päivänä, ennen kuin palattiin kodalle, ehdin makaamaan jonkin aikaa rinteessä ja taivas oli kirkas ja silmissä näkyi niitä hämyjä mitä aina välillä näkyy. Kuolleita aistinsoluja, tai jotain sellaisia. Niitä näkyy silloinkin kun katselee mikroskoopilla piileviä. Ajattelin miltä tuntuisi istua turvassa ja rauhassa laskemassa piileviä ja se tuntui mukavalta ajatukselta. Myöhemmin kun pelotti kaikista eniten, niin ajattelin jotain tuttua ja turvallista, piileviä. Auttoi.

Taas vähän tuntuu, ettei osaa kirjoittaa. Ja stressaa taas opiskelujutut, pitäisi päästä sopimaan asioista, mutta en ikinä saa aikaiseksi. Vähän sentään tuntuu, että ehkä osaisin päättää sen mukaan, että mitä itse haluan, jos haittaa jotain muuta, niin haitatkoon. Ne on mun opiskeluni, ei muitten. Hah. (Jos en saa hommaa tehtyä niin kuin toivon, niin sitten ei kyllä ole hah...).