...päätin jättää matkan väliin. Tai itse harkinta ei ollut niin pitkä, mutta sellainen fiilis oli jo vähän pitempään. Ehkä se vähän harmittaa, mutta toisaalta taas ei. Ehkä olen vähän lusmu, kun en lähde, mutta ehkä en. Haaveiltiin sitten kiipeilyreissusta tärkeän ihmisen kanssa. Se olisi niin paljon hienompaa. Luonto on jotenkin paljon mukavampaa kuin ihmiset. Tai isot määrät ihmisiä. Ihmispaljous on aika harvoin mitään muuta kuin ahdistavaa. Tai ei se aina ahdista, mutta ei oikein ikinä tunnu hyvältäkään. Ruuhkat on erityisen inhottavia ja pahinta kaikista on ruuhkabussit, varsinkin talvella. Talvisin ulkona on kylmä ja ihmisillä talvivaatteet. Busseissa on kuitenkin pahimmillaan vielä kuumempi kuin kesällä. Lämmitys on täysillä ja ihmisten paljous lämmittää, pitää pusertua johonkin penkkiin tai likistyä käytävällä. Hyi. Joku kirjoitti joskus yhdessä forumissa, että miten kivaa on kun ihmiset talvella pääsee lämpimään bussiin kun ulkona on kylmä ja voi sieltä katsella maisemia. Taisin olla liian sanaton enkä osannut edes kirjoittaa mitään kommenttia.

Vieläkin odotan ihan innolla sitä jääkiipeilyreissua. Ja samalla ihan kauhulla. Se on varmaan ihan hirmu kamalaa ja kamalan hirmuista ja samalla taivaallisen upeaa ja hienoa. Toivottavasti tulee hyvät ilmat. Oijoi kun ei vaan malttais odottaa. Vaan pitäsiköhän toivoa, että se on kamalaa, muutenhan siihen voi jäädä koukkuun...

Oon kuluttanu aikaani kaiken hyödyllisen sijaan lukemalla erittäin huonoja/erittäin hyviä sarjakuvia: http://www.wulffmorgenthaler.com/default.aspx